Jos Tallinna ja Tukholma alkavat kyllästyttää, vaihda vaihteeksi viikonloppuvapaalle Latvian pääkaupungissa Riiassa! Tällä vuosituhannella suosituksi lomakohteeksi noussut Riika tunnetaan muun muassa koristeellisista jugend-rakennuksistaan, puistobulevardeistaan ja vanhankaupungin kapeista kujistaan. Ei siis ihme, että kaupunkia kutsutaan nykyään pikku-Pariisiksi, pohjoisen Pariisiksi ja Baltian Prahaksi. Baltian maiden väkiluvultaan suurimman kaupungin Riian elämänmenoa myös kuvaillaan vähintäänkin eksoottiseksi, sillä siellä sekoittuvat mielenkiintoisella tavalla niin latvialaiset, saksalaiset kuin venäläiset vaikutteet.
Monet kotimaiset matkatoimistot tekevät kaupunkilomia Latvian pääkaupunkiin, mutta omatoiminen reissaaja varaa lennot ja hotellin verkon kautta. Edullisimmat lennot lentää tällä hetkellä Tampereen Pirkkalan kentän ja Riikan väliä lentävä Ryanair. Lautalla Riikaan pääsee Tallinnan kautta, josta matkaa tulee jatkaa joko autolla tai bussilla. Omalla autolla Riikaan Tallinnan kautta menijöiden kannattaa harkita pysähtymistä myös Tartossa, Pärnussa tai Liepajassa. Bussilla matkustavat pääsevät Riikaan Tallinnan Autobussijaam-asemalta, jolta lähtee useita linja-autoja Riikaan joka päivä. Riika on hyvä matkakohde erityisesti omatoimilomailijoille, jotka ovat liikkeellä pienellä budjetilla, sillä vuosien saatossa Riian vanhaankaupunkiin on tullut runsaasti tasoltaan vaihtelevia hostelleja, joissa on mahdollista yöpyä yhteismajoituksessa mutta myös yksityisissä huoneissa.
Lentokentältä Riian keskustaan pääsee busseilla tai pikkutakseilla. Matka lentokentältä bussilla kestää noin 40 minuuttia. Luotettavimmat taksit ovat punaisia, ja niiden taksat voit nähdä niiden kyljistä. Riika tarjoaa jokaiselle jotakin ja vieläpä mukavan suppeassa mittakaavassa. Vaivattomimmin liikkuminen vanhankaupungin kapeilla kujilla ja romanttisilla puistobulevardeilla sujuu omin jaloin. Pidempien matkojen kulkemiseen raitiovaunu on puolestaan paras valinta. Päivälippu maksaa noin 1,50 latia eli reilut kaksi euroa. Riiassa on erityisen eloisa kahvilakulttuuri, joka kannattaa käydä itse toteamassa samalla, kun tutustuu kaupungin oopperaan, museoihin, gallerioihin, kirkkoihin ja puistoihin.
Shoppailijalle Riiasta löytyy pieniä putiikkeja, ostoskeskuksia sekä suuri keskustori. Aukiolot myötäilevät Suomen aukioloaikoja, ja osa liikkeistä on auki myös sunnuntaisin. Riiassa suuria ostoskeskuksia ovat mm. Galerija Centrs, Alfa ja Domina, joiden tarjonta ei tosin juuri eroa tarjonnaltaan Suomen suurista ostoskeskuksista. Yleisimmät matkamuistot ovat meripihkasta tehtyjä koruja ja pieniä muistoesineitä. Elintarvikkeista erityisesti Laima-merkkinen suklaa on suosittu tuliainen.
Rantaelämää kaipaavat pääsevät hetkessä junalla Jūrmalan pitkälle ja puhtaalle rantahietikolle, joka sijaitsee vain lyhyen junamatkan päässä Riian keskustasta. Todella kovaa auringonpoltetta suonissaan kannattaa tosin lääkitä muuallakin kuin Riiassa, sillä Riika sijaitsee niin lähellä merta, että sen kesät ovat verrattain pilvisiä, kosteita ja viileitä. Esimerkiksi heinäkuun keskilämpötila on noin 17 astetta. Talven keskilämpötila puolestaan pyörii 4 pakkasasteen kulmilla.
Riika tunnettiin aikoineen nimillä Baltian Vegas ja ”Northern City That Never Sleeps”, kunnes Latvia liittyi Euroopan Unioniin ja kaupungin yöelämässä alkoivat näkyä EU:n erinäiset baareja ja clubeja koskevat säädökset. Säädöksien noudattaminen mm. aukioloajoissa johti lopulta hintojen nousuun, jonka vuoksi juhliminen vanhankaupungin olutkuppiloissa ja trendibaareissa tänä päivänä voi käydä kukkarolle. Maltillisempaa hintatasoa löytyy paikallisten suosimista jugend-kortteleiden baareista. Riiasta löytyy cocktail-baareja, sport-baareja, pubeja, livemusiikkia, yökerhoja, kaksi kasinoa, strippi-baareja ja niin edelleen. Ryhmät voivat varata myös opastettuja yökerhokierroksia.
Riiassa on myös gay-baareja, mutta seksuaalivähemmistöihin ei kuitenkaan suhtauduta erityisen suopeasti. Etenkin Venäjää puhuvien skinheadien rasistiset hyökkäykset niin miehiä kuin naisiakin vastaan ovat olleet kasvussa, jonka vuoksi yksin liikkumista öisin, etenkin päihtyneenä, suositellaan välttämään. Kuulopuheiden mukaan Riiassa on myös paljon paikkoja, joita on syytä välttää, sillä niissä meno on hämärämmänpuoleista ja drinkit sekä naisseura, josta et tiedä edes maksavasi – saattavat maksaa jopa satoja euroja. Vältä hämärillä klubeilla luottokortilla maksamista ja maksa tuoppisi mielellään käteisellä.
Riikan nähtävyydet:
Stalinin hammas
108 metriä korkea Latvian tiedeakatemian (Academy of Sciences) rakennus on Latvian ensimmäinen pilvenpiirtäjä, ja kaunis sellainen. Rakennus muistuttaa arkkitehtuuriltaan monia rakennuksia nykyisen Venäjän alueella, esimerkiksi Moskovan valtionyliopistoa (Moscow state university). Rakennus on koristeltu vasara-, sirppi- ja latvialaisilla kansallisornamenteilla. Se rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen vuosien 1953–56 välillä ja sen ilmoitettiin olevan Neuvostoliiton talonpoikien ja työläisten lahja Latvian kansalle. Julkisivuun kaavailtiin tuolloin myös valtavaa Stalinin muotokuvaa, josta kuitenkin kansan onneksi luovuttiin.
Vapauden muistomerkki
Itsenäisen Latvian kunniaksi vuonna 1935 pystytetty Vapauden muistomerkki (Bribivas Bulb) sijaitsee Riian Vanhassakaupungissa puistojen ja bulevardien alueella. Päiväsaikaan Vapaudenpatsasta vartioi kaksi sotilasta kunniavartiossa. Muistomerkin huipulla seisovan vapaudenjumalatar Mildan päänsä yllä kannattelemat kolme tähteä kuvaavat Latvian eri alueita: Kurzeme, Vidzeme ja Latgale. Muistomerkin juurella olevat veistoryhmät puolestaan kuvaavat Latvian arvoja kuten työtä, kansan vahvuutta, henkistä voimaa, vapautta ja perhettä.
Miehitysmuseo
Miehitysmuseossa voi tutustua latvialaisten elämään ja Latvian historian synkimpiin tapahtumiin Neuvostoliiton ja natsi-Saksan miehityskausien aikana. Museo ei peri sisäänpääsymaksua lainkaan, mutta ottaa mielellään vastaan vapaaehtoisia lahjoituksia toimintansa tukemiseen. Museosta löytyy muun muassa jäljitelmä vankileirin parakkiasumuksesta, johon yli satatuhatta Latvian asukasta kuljetettiin ja vangittiin kohtuuttomiin olosuhteisiin Neuvostovallan aikana. Rakennuksena miehitysmuseo saattaa hyvinkin olla jopa Riian rumin rakennus ja monien paikallisten mielestä rakennus pitäisi purkaa. Joidenkin mielestä se on kuitenkin osa kansan historiaa ja jo siksi säilyttämisen arvoinen.
Mustapäiden talo
Mustapäiden killan mukaan nimensä saanut gotiikan tyylisuuntaa edustava Mustapäiden talo on tiettävästi ollut olemassa jo ainakin 1300-luvulla. Mustapäiden killan kerrotaan olleen kauppiaiden veljesjärjestö, johon otettiin vain naimattomia miehiä. Erään lähistöllä sijaitsevan talon katolla voitkin nähdä kissan, joka aiemmin seisoi katolla toisinpäin takapuoli osoittaen kohti kiltojen taloa. Tarinan mukaan sen on asettanut sinne talon omistaja, joka oli aikoinaan sydämistynyt, koska häntä ei ollut huolittu killan jäseneksi. Kun hänet myöhemmin viimein hyväksyttiin kiltaan, kääntyi kissa katolla toisinpäin. Vaikka Mustapäiden talo tuhoutui lähes täysin toisessa maailmansodassa, ei tilalle ole rakennuttu uutta, vaan vuonna 2000 rakennus entisöitiin upeaa keskiaikaista kelloa myöten.
Riikan paikallisten vinkit:
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka on Skyline Bar, joka sijaitsee Hotelli Latvijan 26. kerroksessa. Skyline Barissa voit nauttia kohtuuhintaisista juomista upeiden yömaisemien kera. Skyline Bar on avoinna sunnuntaista torstaihin klo 15.00–02.00 ja perjantaista lauantaihin klo 15.00–03.00.
Lido Centerissä voit tutustua halvalla latvialaiseen ruokaan. Centerissä ruoka kasataan tarjottimelle ja siitä maksetaan kilohinta. Viikonloppuisin paikka on täynnä paikallisia, joten turistien kannattaa testata paikka viikolla.
Riian Ooppera on käymisen arvoinen paikka jo pelkästään upean rakennuksen vuoksi. Vuodelta 1863 peräisin oleva talo on kaupungin ylpeys ja se kunnostettiin hiljattain alkuperäiseen loistoonsa modernisoiden samalla nykypäivän tarpeisiin. Hintatasoltaan ooppera on reippaasti Suomea edullisempi: seitsemällä eurolla saa hyvät paikat toiselta tai kolmannelta lehteriltä, ja tauolla voi nauttia upeissa puitteissa Riga-shampanjaa parilla eurolla per lasi. Muistathan hintatasosta huolimatta pukeutua oopperaan parhaimpiisi, kuten paikallisetkin.


