Peru

Perun tasavalta on valtio Etelä-Amerikan länsirannikolla. Sen rajanaapureita ovat Ecuador, Bolivia, Chile, Kolumbia ja Brasilia. Lännessä maa sijaitsee Tyynen valtameren rannalla. Maa sijaitsee päiväntasaajan ja Kauriin kääntöpiirin välissä. Sijainti ei kuitenkaan tee maan ilmastosta perinteistä troopista ilmastoa, Humboltin merivirran ja Andien vuoriston takia. Andien vuoristo jakaa maan kolmeen osaan: Lännessä sijaitsee rannikkoalue eli costa, maan keskellä on Andien rikkonainen vuoristoalue ja maan itäosassa on trooppinen viidakko, johon Amazon joki ulottuu. Bolivian ja Perun rajalla sijaitsee maailman korkeimmalla oleva purjehduskelpoinen järvi, Titicaca.

Maan rannikkoalueen ilmasto on viileä ja vähäsateinen, joka johtuu rannalla tuulevasta kylmästä merivirrasta. Tällä alueella lämpötilat pysyvät tasaisen alhaisina ympäri vuoden. Sateita joudutaan odottamaan välillä jopa vuosia. Rannikon pohjoisosan säätyyppi muuttuu 8-10 vuoden välein El Niño ilmiön takia. Andien ilmasto on vuoristomainen, samanlainen kuin Bolivian puolella. Vuoristossa sadekausi on marraskuusta maaliskuuhun. Kuivan kauden aikoihin vuoriston korkeimmissa kohdissa voi olla pakkasta. Andeista itään ilmasto muistuttaa Brasilian ilmastoa, lämpötilat kohoavat miltei päivittäin noin 30 asteeseen. Varsinainen sadekausi tällä alueella on lokakuusta huhtikuuhun.

Maan ykkösturistikohde on inkakaupunki Macchu Picchu. Inkojen kadonnut kaupunki sijaitsee Andien vuoristossa maan eteläosassa. Kaupungin rakentaminen on alkanut noin vuonna 1440, ja se käsittää noin 200 rakennusta. Syytä sille, miksi kaupunki aikoinaan hylättiin, ei koskaan ole saatu varmuutta. Kaupungissa vierailee vuosittain noin 400 000 turistia, jonka pelätään aiheuttavan riski koko alueelle. UNESCO on harkinnut kaupungin lisäämistä vaarassa olevien maailmanperintökohteiden listaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published.