New York, New York!

New York eli Iso Omena on taiteen, kulttuurin ja tapahtumien keskus, johon ei voi olla rakastumatta. Se on monille tuttu elokuvista, kirjoista ja televisiosarjoista. New Yorkissa on hengästyttävän paljon nähtävää ja koettavaa. On turha kuvitella, että yhdellä reissulla ehtisi kiertää puoliakaan kaupungin värikkäistä osista. Ensireissulla kannattaa valita kiehtovimmat kohteet ja keskittyä niihin. Myöhemmin New Yorkiin voi kyllä palata aina uudelleen ja uudelleen.

Halvat matkat New Yorkiin kannattaa varata internetin kautta. Tarjouksia hyödyntämällä Helsingistä New Yorkiin voi päästä hämmentävän halvalla. New Yorkin hotellivalikoimasta löytyy myös jokaiselle kukkarolle sopiva vaihtoehto. Rahaa reissulle kannattaa kuitenkin varata mukaan, sillä kaupungin uskomattomia shoppailumahdolisuuksia on vaikea jättää käyttämättä.

Liikkuminen keskustassa

Lyhyet etäisyydet kannattaa taittaa etenkin Manhattanilla jalkaisin, sillä kaduilla riittää ihmeteltävää. Pitkät matkat kannattaa taittaa kattavaa metroverkostoa pitkin.  Klassinen matkustustapa on myös astua kadunkulmaan, heilauttaa kättä ja napata taksi lennosta.

Kuuluisimmat museot

The Museum of the Modern Art

The Museum of the Modern Artissa voi tutustua modernin taiteen historiaan. MOMA:n valtava museokauppa on myös maailmankuulu.

Guggenheim

Guggenheim on jo pelkkänä rakennuksena unohtumaton nähtävyys.

Nähtävyyksiä

Central park

Valtava keskuspuisto on newyorkilaisten olohuone. Täällä paikalliset lenkkeilevät, pikniköivät ja tapaavat ystäviään.

New York Public Library

New York Public Library on Yhdysvaltojen suurin ei-akateeminen kirjasto. Kauniin rakennuksen päälukusali on ehdottomasti vierailemisen arvoinen.

Times Square

Times Square on täynnä häikäisevia LED-valomainoksia.

Syöminen

New York aiheuttaa valtaisalla tarjonnallaan kulinaristeille päänvaivaa, sillä ihmisikä ei riitä kaiken tarjonnan kokeilemiseen. Seuraavat tyypilliset newyorkilaisruuat kannattaa kuitenkin laittaa tehtävälistalle:

Brunssi

Suomeenkin levinnyt brunssikulttuuri on saanut alkunsa New Yorkista. Etenkin viikonloppuaamuisin kannattaakin hakeutua johonkin kaupungin lukuisista kahviloista ja nauttia kiireettömästä aamiaistunnelmasta. Pöydät notkuvat tuoreista marjoista, pannukakuista, bageleista sekä juustoista.

Take away-ruoka

Jos aamu on kiireinen, herkullisen bagelin voi napata kyytiin jostakin kaupungin monista take away-kahviloista.  Take Away-kulttuuri on muutenkin New Yorkissa voimissaan: kadulla ja puistossa nautitaan erikoiskahveja, jugurttijäätelöä, pizza-sliceja, muffinsseja ja täytettyjä voileipiä.

Luomu

Jokainen Whole Foods-ketjussa shoppaillut tietää, että orgaanisen ruuan kulttuuri on New Yorkissa aivan omissa ulottuvuuksissaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published.