Melbourne – australialainen metropoli

Jos matka suuntautuu Australiaan, kannattaa ehdottomasti viettää aikaa Melbournessa, joka on yksi maan suurimmista kaupungeista.

Liikkuminen ei tässä suurkaupungissa ole vaikeaa – tästä pitävät huolen kellon tarkasti toimivat ratikkalinjat, lähijunat, jokilaivat ja taksit, jotka sukkuloivat halki keskustan ja kulkevat sujuvasti aina ympäröiville esikaupunkialueille asti. Liikenteessä tulee aina muistaa, että täällä liikutaan brittiläisittäin vasemmalla puolella.

Raitiovaunussa ja bussissa kertalipun voi ostaa kolikkoautomaatista, mutta helpompaa on ostaa lippu etukäteen sinisellä Metcard-kyltillä merkitystä liikkeestä tai kioskista. Metcardeja löytyy esimerkiksi 10 x 2 tunniksi tai 5 päiväksi

Perinteiselle kaupunkimatkaajille tässä suurkaupungissa riittää nähtävää. Melbournesta löytyy satakunta museota ja näyttelypaikkaa. Yksi kuuluisimmista on Melbourne Aquarium (1 King Street), jossa on nähtävissä yli 10 000 Etelämeren vedessä viihtyvää eläinlajia valtavassa Oceanariumissa.

Shoppailumahdollisuudet ovat myös luonnollisesti runsaat. Kaupungin keskustassa jaa esikaupungeissa riittää putiikkeja, ja

Kuten jokaisesta kaupungista, myös Melbournesta löytyy kiinalainen kaupunginosa eli Chinatown.  Kaupunginosan porttien takaa avautuu itämainen kulttuuri 1800-luvun rakennuksineen. Chinatown on täynnä erinomaisia kiinalaisia ravintoloita ja pieniä puoteja.

Melbournen esikaupungeista monikaan ei ole rähjäisiä lähiöitä, vaan tutustumisen arvoisia matkakohteita sinänsä. Port Melbournen esikaupunkialueelta löytyy kiehtova sekoitus viktoriaanisia terassitaloja ja modernia arkkitehtuuria. Alueella on paljon ihania kahviloita, baareja ja putiikkeja.

Australia on ylipäätään toiminnasta ja seikkailuista pitävien reissaajien valinta. Melbournen ympärillä, kuten kaikkialla Australiassa, on kauniita luonnonkohteita. Läheisillä vuorilla pääsee laskettelemaan tai patikoimaan ja surffausta pääsee harrastamaan myös lyhyen matkan jälkeen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.