Koh Chang, Thaimaa – reppureissaajan suosikki

Koh Chang - Thaimaa - Frisbeetä rannallaKoh Changin paratiisisaari sijaitsee Siaminlahdella tunnin merimatkan päässä rannikolta Kaakkois-Thaimaassa. Koh Chang on Thaimaan toiseksi suurin saari ja saari nimettiin kansallispuistoksi 1982. Saarella asustelee paljon eläimiä mm. apinoita ja sarvinokkaeläimiä. Saarella on myös norsuja, joilla voi ratsastaa viidakon syövereihin ihailemaan vesiputouksia.

Koh Chang on ollut reppureissaajien suosikki jo pidemmän aikaa ja nykyään turistit ovat jo löytäneet saaren. Saarelta on enää vaikea löytää autioita hiekkarantoja. Saaren pohjoisosassa on vielä muutamia pieniä ja eristyksissä olevia alueita, joissa voi olla rauhassa palmupuiden varjossa ja nauttia auringonlaskusta kenenkään häiritsemättä.

Koh Changin kauneimmat rannat

Valkoista hiekkarantaa löytyy saarelta paljon ja suosituin kohde on White Sands Beach, joka on useiden kilometrien pituinen upea hiekkaranta. Rannalla on paljon resortteja vieri vieressä ja majoitusta löytyy joka lähtöön. Coconut Bay eli Klong Prao ranta on toinen hyvin suosittu hiekkaranta, josta löytyy ihanaa valkoista hiekkaa sekä palmupuita. Kai Bae ranta on täynnä resortteja, mutta kaikin puolin mukava hiekkaranta löhöilyyn ja rentoutumiseen.

Saarelta löytyy toki paljon muitakin rantoja, mutta reppureissaajien suosimasta rannasta Lonely Beach rannasta on tullut todella suosittu kohde hengailuun ja bailaamiseen. Tämä ranta on täynnä erityyppisiä majoitusvaihtoehtoja ja mahtava paikka tavata erimaalaisia reissaajia. Koh Chang saarelta löytyy vielä muitakin reppureissaajien suosimia rantoja kuten, Bailan. Bailan rantana ei ole kuitenkaan mikään kummoine,n mutta sitäkin suositumpi kohde reissaajien keskuudessa, joten jos etsii uusia mukavia tuttavuuksia, sinne kannattaa silloin suunnata.

Aktiviteetit ja nähtävyydet Koh Chang saarella

Saarella on mahdollista harrastaa trekkailua viidakossa, norsulla ratsastamista, sukellusta, snorklausta, veneretkiä muille pikkusaarille ja hengailua rannalla. Auringonlaskut saarella ovat niin kauniita, että jo tämän takia kannattaa matkustaa tänne. Saarella voi syödä hyvää ruokaa monessa paikassa ja saarelta löytyy ravintoloita jokaiseen makuun. Saaren yöelämä on myös vilkasta ja bileitä löytyy joka rannalta ja resortista.

Saarella on monia sukelluskouluja ja PADI-sukelluskursseja voi suorittaa todella monessa paikassa. Sukellusvedet ovat kirkkaita. Koralleja ja värikkäitä kaloja näkee takuuvarmasti. Mukavin aika sukeltaa on marraskuusta – maaliskuuhun ja muulloinkin voi toki sukeltaa, mutta merenkäynti voi olla silloin hyvinkin kovaa. Saaren lähettyvillä, Salak Phetin edustalla on myös uponnut sotalaiva, jonne voi sukeltaa. Sukellusreissusta hylylle kannattaa kysyä paikallisilta sukellusopettajilta lisää.

Muut lähialueen paratiisisaaret

Matkat Koh Mak saarelle tai muille lähialuiden saarille voi tehdä kätevästi Koh Chang saarelta veneillä tai laivoilla, jotka liikennöivät muille saarille päivittäin. Muita lähialuiden saaria, joissa on vielä koskematonta hiekkarantaa ovat mm. Koh Kood, Koh Kra Dad, Koh Wai sekä Koh Lao Ya. Nämä ovat pieniä saaria, joihin massaturismi ei ole vielä yltänyt ja näille paratiisisaarille kannattaa mennä ennen kuin se on myöhäistä

Avainsanat: , , , , , ,

Lue myös aiheeseen liittyvät

4 Responses

  1. Koh Changin aamut alkoivat tuoreilla hedelmillä ja ananaspirtelöillä ja päivät kului rannalla löhöten, ihanaa… Käytiin mm. ratsastamassa norsuilla viidakossa, vuokrattiin auto, ajettiin rauhallisille hiekkarannoille ja mentiin palmujen katveeseen rentoutumaan.
    Yksi negatiivinen asia lomalla tosin oli. Norsusafarilla norsujen taluttajat piiskasivat norsuja kulkemaan polulla, kun ne yritti välillä käydä syömässä puiden lehtiä, ei ollut mukavaa katseltavaa. Toista kertaa en lähde norsusafarille, mutta niin kauan kuin maksavia turisteja riittää, niin kauan tehdään noita safareita. En tiedä onko muilla samanlaisia kokomuksia??

    Mutta saari on kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen. Ihmisiin tutustuu saarella tosi helposti ja matkaajia tulee saarelle joka puolelta maailmaa. Suosittelen!!

  2. KOH CHANG pari viikkoa 3.12

    Päällimmäisenä ajatuksissa oli löhöily upeilla hiekkarannoilla joita kuolasimme jo koto suomessa. Reissasimme Bangkokista Trattiin. Majoituimme Trat Guest House mestaan ja omistaja oli ystävällinen ukko. Häneltä saimme myös vinkkejä bungaloweista läheisille saarille. Trat jäi taakse ja suuntasimme Koh Chang saarelle ja sieltä menimme käymään suoraan Koh Mak saarella ja sieltä tulimme takasin Ko Chang saarelle. Reissuun pyörähti pari viikkoa. Matka Koh Changille sujui leppoisasti pienellä veneellä joka vaikutti kiikkerältä. Majoituimme Koh Chang saarella White Sand Beach Resort nimiseen resorttiin, joka sijaitsee White Sand Beachin pohjois päädyssä.

    White Sand Beach Resort oli mielestämme paras resort tällä rannalla. Bungalowit ihan rannan vieressä ja vajaa kymmenen metriä mereen sekä uskomaton näkymä suoraan merelle. Hintaa täällä oli 700 bahtia joka tekee muistaakseni jotain kuustoista euroa, hinta sisälsi bungalowin tuulettimella ja vessalla sekä suihkulla. Hienommat ravintolat ja resortit sijaitsee etelämpänä White Sand rannalla, mutta sijainti teki mestasta mukavan rauhallisen. Lisäksi täällä on Koh Chang saaren ehkä parhaat tai ainakin loistavat snorklauspaikat.

    Oltiin Koh Chang saarella kuninkaiden synttäreiden aikaan ja paikallista porukkaa oli tullut paljon viettämään kuninkaan synttäreitä. Kuninkaan synttärit on kansallinen vapaapäivä ja monet thaimaalaiset oli nähtävästi lähteny viettään pitkää viikonloppua Koh Chang saarelle kun nähtiin niin paljon paikallisia vesiputouksella. Oltiin retkellä Klong Plo vesiputouksella ja kuultiin että se on Koh Chang saaren hienoin vesiputous ja kyllä tosiaan suosittelen tosi makee vesiputous. Hintaa oli 20 bahtii paikallisilta ja 200 bahtii muilta turisteilta, mitä ryöstöö turisteilta… Uitiin putouksella ja mukana oli snorklaus välineet ja hypättiin snorklaamaan veteen ja yllätys oli suuri kun siellä olikin kaloja ja pikku rapuja. Koh Chang saarella on kyllä paljon nähtävää ja usein meni bissen juomiseksi, mutta älyttömin juttu on noi ladyboy mestat, siellä ne ketkuttaa itseään tankoo vasten ja on niin erehdyttävästi naisten näköisiä, mutta ei kuitenkaan…. Kohc Chang on kyllä käymisen arvoinen paikka ja suosittelen jos Thaimaan matkaa suunnittelee.

  3. Marraskuussa 2009 White Sand Beachin etelapaahan avataan suomalainen sukelluskoulu Mask And Finns, joka on toiminut myos Pattayalla jo kuusi vuotta. Sukelluskoululla oma laiva ja kaikki varusteet ovat uusia. Jarjestamme snorklaus- ja sukellusretkia

  4. Kiitokset sukelluskoulu Mask and finnsin porukoille! Suoritimme siellä sukelluksen peruskurssin kahden perheen voimin ja lapset pitivät kovasti.
    Veden alle menemiseen liittyy ihmisillä paljon hukkumimsen pelkoa, mutta ainakin täällä koulutus oli turvallista ja hyvin ohjattua/valvottua. Erilaisia poikkeustilanteiden varalle harjoiteltiin altaassa ennen avovesisukelluksia.

    Oli erittäin hieno tunne sukeltaa lastensa välissä muutamien metrien syvyydessä ja näyttää Ok merkkiä:-)
    Suosittelen!

Kommentoi artikkelia: