Kuluttajavirasto neuvoo, että matkustajien, joiden lento tai matka on peruttu Islannin tulivuorenpurkauksen takia, kannattaa muistaa pitää huolta omista oikeuksistaan. Matkustaja voi saada joko käyttämättömästä lipusta rahat takaisin tai vaihtaa lennon tai matkan ajankohtaa myöhäisemmäksi.
Näissä tilanteissa kannattaa olla yhteydessä omaan lentoyhtiöönsä tai matkatoimistoonsa ja kysyä mikä on paras toimia tässä tilanteessa. Oman lennon tilanteen voi tarkistaa Finavian verkkosivuilta osoitteesta www.finavia.fi. Ruuhkaiselle kentälle ei kannata lähteä, mikäli lento on peruttu.Lentojen peruuntuessa lentoyhtiöillä on EU-asetuksen mukaan asiakkaiden huolenpitovelvollisuus. Asetus koskee matkustajia, jotka lähtevät EU-maasta tai saapuvat EU-maahan EU:n ulkopuolelta EU-maan lentoyhtiön lennolla. EU:n liikennekomissaari on kuitenkin muistuttanut, että huoltovelvollisuus koskee myös lentoyhtiöitä, jotka tulevat unionin ulkopuolelta. Yhtiön velvollisuus on tarjota maksutta matkustajille aterioita ja juomia, sekä järjestettävä hotellimajoitus, jos se on välttämätöntä. Lisäksi yhtiön velvollisuus on tarjota kuljetus lentokentän ja hotellin välillä sekä kaksi puhelua tai sähköpostiviestiä.
Mikäli lentoyhtiö tai matkatoimisto ei täytä huolenpitovelvollisuuttaan, voi matkustaja itse hankkia yöpymispaikan, ateriakustannukset ja säilyttää kuitit. Maksuista voi myöhemmin esittää kuitit ja korvausvaatimukset lentoyhtiölle.
Valmismatkojen tarjoajien täytyy tiedottaa asiakkailleen mahdollisimman nopeasti muutoksista. Matkatoimiston tulee pyrkiä rajoittamaan matkustajalle aiheutuvaa vahinkoa ja haittaa mahdollisimman paljon.
