Iltakävely Granadassa

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (5 ääntä, keskiarvo: 4.80)
 
Matkakohteet UusiFuengirola.fi | Elokuu 13, 2010


Granadan katedraaliRomanttisen Granadan tunnelmaan pääsee jo yhden iltakävelyn aikana. Granadan kuiva vuoristoilmasto saa keskipäivän auringon hehkumaan niin kuumana, että pujottelu historiallisen keskustan kivikkoisilla ja mäkisillä kaduilla saattaa monelle olla liikaa. Kaupunkiin tutustuminen kesällä illansuussa ei olekaan missään nimessä huono idea, sillä esimerkiksi auringonlasku San Nicolaksen näköalaparvekkeelta on varmasti yksi Andalusian kauneimmista maisemista.

Historiallisia maisemia

San Nicolaksen näköalaparveke, eli espanjaksi mirador de San Nicolas on Granadan kuuluisimpia nähtävyyksiä. Suurin syy tähän ovat parvekkeelta avautuvat näköalat maurien aikaiseen Alhambran linnaan, joka erityisesti iltavalaistuksessa on kuin suoraan postikortista. Näköalaparveke sijaitsee vain kivenheiton päässä ydinkeskustasta, minkä vuoksi maisemien ihastelun voi hoitaa vaikkapa ennen kaupungin kuuluisien tapasten nauttimista.

Alhambran linnaMikäli kiipeäminen omin jaloin miradoriin ei kiinnosta, pääsee San Nicolaksen näköalaparvekkeelle myös bussilla. Suositeltavaa on kuitenkin kävellä, sillä kaupungin pikkukujat katukissoineen ja erikoisine taloineen ovat myös näkemisen arvoisia.

Toinen mainitsemisen arvoinen näköalaparveke, San Cristobal, sijaitsee San Nicolaksesta vielä hieman ylempänä. Pitkä matka ei San Cristobalin miradoriin kuitenkaan ole ja näköalat ovat erityisesti pimeän tultua henkeäsalpaavat. San Cristobalista katsottuna koko kaupunki on kirjaimellisesti jalkojesi alla.

Helpoiten miradoreihin löytää seuraamalla niihin vieviä kylttejä kaupungin keskustassa sijaitsevalta Plaza Nuevalta. Myös turistitoimistoista saataviin karttoihin on merkitty reitit näköalaparvekkeille ja muihin kaupungin nähtävyyksiin.

Purtavaa pikkurahalla

Kukkuloille kiipeäminen saa paitsi hien pintaan myös vatsan kurnimaan. Granadassa yöpalan nauttiminen on sekä edullista että kiehtovaa, sillä samalla saa pikakurssin paikalliseen andalusialaiseen keittiöön.

Tapas

Granada on myös espanjalaiskaupungeista ainoa, jossa ilmaiset tapakset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tilaamalla vaikkapa perinteisen canian, eli pienen oluen, kannetaan pöytään myös tapaksia, kuten marinoituja paprikoita oliivien ja patongin kera, kinkkua tai sardiineja.

Usein ilmaiset tapakset saa myös valita listalta ja jokaista juomaa kohden kuuluu myös tapas, joiden kirjo on yhtä laaja kuin itse tapaspaikkojen. Vaikka tapaskulttuuri on Granadassa lähtöisin La Chanan lähiöstä, löytyy keskustastakin useita perinteisiä tapaspaikkoja. Vaikka ”tapas” tarkoittaa suomeksi suupaloja, toimivat ne suomalaisesta mittakaavasta myös illallisena, sillä annosten koossa on harvoin säästelty.

Teetä arabialaisittain

Yömyssylle kannattaa Granadassa hakeutua teehuoneeseen. Kaupungin arabimenneisyys näkyy vesipiipun savusta täyttyneissä ”teterioissa”, joihin ei voi olla törmäämättä keskustassa kävellessä. Koristeelliset teehuoneet tarjoavat mitä moninaisimpia teelaatuja arabialaisessa tunnelmassa.

Usein arabimaista tulleiden siirtolaisten perustamat teehuoneet ovat turistien lisäksi myös paikallisten suosiossa, sillä ne tarjoavat hetken hengähdystauon hälyn täyttämässä kaupungissa. Teehuoneesta voi hakea helpotusta myös moneen vaivaan, sillä useissa paikoissa tarjolla on erillinen lista terveysvaikutteisia teelaatuja.

Myös aitoa arabialaista vesipiippua kannattaa polttaa Espanjassa juuri Granadassa, missä arabivaikutteet ovat nähtävissä edelleen hyvin selvästi.

Uusifuengirola.fi


Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kommentoi artikkelia: