Hong Kong on idän ja lännen kohtauspaikka

Matkakohteet | Maaliskuu 18, 2008



Hong Kong on Kiinan tasavallassa sijaitseva erityishallintoalue, joka ei ole varsinaisessa mielessä paratiisisaari hiekkarantojen suhteen vaan pikemminkin shoppailijan paratiisi. Hong Kong muodostuu Hong Kongin saaresta, Kowloonin niemimaasta ja Kiinan mantereelle ulottuvista alueista. Hong Kong on erittäin tiheästi rakennettu ja se on tunnettu korkeista pilvenpiirtäjistä sekä monien elokuvien kuvauspaikkana. James Bond, Bruce Lee Jackie Chan ovat tehneet Hong Kongia tunnetuksi suurelle yleisölle. Asukkaita siellä on huikeat 7 miljoonaa.

Kannattaa muistaa, että Hong Kong oli Ison-Britannian siirtomaa vuoteen 1997 asti. Tämän ansiosta kaupungin tunnelma on hieman länsimaisemman kosmopoliitti kuin muussa Kiinassa. Hong Kongia kuvaillaankin usein idän ja lännen kohtauspaikaksi. Myös englannin taitajia löytyy Hong Kongista hieman keskimääräisiä kiinan kohteita todennäköisimmin. Etenkin keskustan turistiystävällisimpien kohteiden ulkopuolella ja paikallisten suosimilla markkinoilla joutuu silti turvautumaan elekieleen.

Milloin ja miten Hong Kongiin kannattaa mennä?

Hong Kongissa on subtrooppinen ilmasto ja kesäisin kaupungissa on läkähdyttävän kuumaa sekä kosteaa. Syksyllä kannattaa varautua sateisiin ja talvella ilmasto laskee alimmillaan noin kymmeneen asteeseen. Säätila on kuitenkin tukalimpia kesäpäiviä ja pahimpia syyssateita lukuunottamatta useimmiten miellyttävän lämmin ja kuiva.

Hong Kongiin tehdään Suomesta valitettavan vähän pakettimatkoja, mutta sinne on onneksi helppoa ja turvallista lähteä omatoimisestikin.

Hong Kongista löytyy yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä, Chek Lap Kokin lentokenttä eli Hong Kongin kansainvälinen lentoasema (IATAHKG[1]). Chek Lap Kokin lentokentälle lentää muunmuassa Finnair suoraan Helsingistä. Lento kestää noin 10 tuntia.

Perinteitä

Kiinalaisen uuden vuoden vietto kestää tammikuun lopulta helmikuun puoliväliin. Tämän tärkeimmän kansallisen juhlan huippukohta on kolmen päivän jakso, jolloin kauppaa ei käydä ja paikalliset keskittyvät lomailemaan.

Paikalliset pukeutuvat melko konservatiivisesti ja virallisesti kuumimimpinakin vuodenaikoina.

Hong Kong on valtava suurkaupunki, mutta matkailijoille se on turvallinen kohde. Myös naisturistit voivat huoletta matkustaa yksin. Baarireissut ovat naisille monesti halvempia kuin miehille ladies nighteista ja muista nimenomaan naisia ilahduttavista tarjouksista johtuen.

Hong Kongissa liikkuminen

Turistin kannattaa suosia julkista liikennettä. Hong Kongissa on helpointa liikkua metrolla. Kattavaan verkostoon pääsee käsiksi Octopus-kortilla, joka toimii kaikissa julkisissa liikennevälineissä. Takseilla liikkuminen on hitaampaa ruuhkaisen liikenteen vuoksi.

Shoppailu Hong Kongissa

Hong Kong ei ole shoppailijalle välttämättä halvin mahdollinen kohde, mutta valinnannvara on hengästyttävän laaja eikä kukaan pysty poistumaan kaupungista tyhjin käsin. Hintataso on yleisesti ottaen korkeampi kuin muualla Kiinassa.  Toisaalta esimerkiksi elektroniikkaa voi löytää edullisesti sekä markkinoilla ja paikallisten suosimilla ostosalueilla voi tehdä halpoja löytöjä. Tärkeimmät ostospaikat ovat Hongkong Islandin pohjoisosassa Centralissa ja Causeway Bayssa sekä mantereen puolella Kowloonissa.

Lyhyehkön junamatkan päässä keskustasta sijaitsevalta Tung Chungista löytyvältä Citygate outletsilta voi löytää esimerkiksi merkkivaatteita, laukkuja ja kosmetiikaa.

Markkinat

Kaupungin mielenkiintoisimmat ja edullisimmat löydöt voi tehdä markkinoilla. Täällä turistinkin kannattaa rohkaistua tinkimään, sillä lähtöhintoihin on aina jätetty ilmaa. Kimppaostokset kannattavat, sillä useaa tuotetta kerralla ostaessa hinnan voi saada tippumaan jopa puolet alas. Samaa tuotetta voi löytää myös eri kojuista, joten vertaileminen ja kilpailuttaminen kannattaa.

Vaatteiden ostajan kannattaa varautua siihen, että standardikoot ovat pieniä.

Torit ovat vierailemisen arvoisia jo pelkän eksotiikkansa ansiosta. Esimerkiksi lintuihin tai akvaarioihin keskittyneet kojut jaksavat hämmästyttää matkailijoita.

Ruoka

Dim Sumit eri erilaiset tapaksenkaltaiset ruokanyytit ovat paikallinen erikoisuus. Esimerkkejä dim sumeista on katkarapu-ja lihapullanyytit sekä riisinuudelikääryleet. Dim sumeja nautitaan usein suurella joukolla ja aina teen kera.

Hong Kongissa on kuitenkin monipuolinen ravintolatarjonta. Trendikkäimmät ravintolat ja baarit sijaitsevat Sohon alueella.

Victor Peak

Huikeista maisemista nauttivien matkailijoiden kannattaa suunnata hammasrataa pitkin Victoria Peak-kukkulan huipulle. Siellä voi ihastella näkymää yli Hong Kongin pilvenpiirtäjien


Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

4 Responses

  1. Maailman kauneimmat rannat…

    Hiekkarannat.com esittelee upeiden kuvien kera maailman kauneimmat hiekkarannat ja matkakohteet….

  2. Hong Kong kutsuu ensi viikolla :)

  3. Kannattaa varata 2-3 päivää rantalomalle Cheung Chau -saarelle, puolen tunnin matkan päässä Star Ferryllä. Pieni sympaattinen kalastajasaari ja pitkää rantaa. Lapsetkin viihtyy, kun pääsee pois hälinästä…

  4. Myös Repulse Bay ja causeway Bay ovat HK:ssa kivoja rantoja, joihin kannattaa mennä, jos kaipaa rantaa. Iltaisin voi sitten vaikka grillailla rannalla. Suosittelen. Mahtava paikka, taas uudestaan kesällä lomailemaan.

Kommentoi artikkelia: