Tapaskulttuurin syntyä perustellaan kirjallisuudessa oikeastaan kahdella eri kertomuksella. Toinen niistä periytyy jo 1200-luvulle, sairaaseen kuninkaaseen. Sanottiin, että hän joutui syömään usein pieniä annoksia, jottei olisi kohtalokkaasti juopunut.
Toinen selitys sijoittuu tänne Andalusiaan. Sen mukaan keksittiin suojata lasi panemalla sen päälle kanneksi kiinteätä ruokaa, jolloin kärpäset eivät päässeet juomaan. Asiakkaat ryhtyivät sitten vähitellen syömään ruoan pois lasin päältä ja näin syntyivät tapakset, selittää ensimmäiset tapaskurssinsa jo 1980- luvulla Suomessa vetänyt Marjo Metsä-Nuutinen, pitkän linjan ammattilainen, joka on perehtynyt espanjalaiseen ruokakulttuuriin läpikotaisin.Hän toimi vetäjänä Sofia-hankkeeseen kuuluneella tapaskurssilla, joka keräsi toistakymmentä osanottajaa, mukana neljä miestäkin. Kurssilla puhuttiin tapaksista, valmistettiin niitä pöydällinen ja lopulta maistettiin Marjo Metsä-Nuutinen muistutti, että tapakset ovat seurustelun muoto, johon ravinnon lisäksi liittyy vahva sosiaalinen aspekti.
Mikä on tapasta?
Tapaksia voidaan valmistaa ja nauttia vaikkapa perheenjäsenten ja ystävien kesken. Espanjalainen ei juo, ellei samalla syö. Tapakset ovat oiva tapa seurustella ja samalla nauttia viiniä ja pientä palaa. Tapakset voidaan jakaa kylmiin ja lämpimiin. Ensin mainitut ovat ravintolassa usein vitriinissä ja jälkimmäiset tilattavissa. Itse ruoat vaihtelevat eri paikoissa ja maankin eri osissa voimakkaasti.
Omat suosikit pitävät paikallisesti pintansa. – Ehkä yksinkertaisin tapaksien muoto ovat oliivit, joita toki niitäkin on monenlaisia. Samanlaisia ovat juustot, joissa voidaan käyttää lehmän, lampaan tai vuohen maitoa sekä tietysti sitten kinkut.
Kinkut ovatkin Espanjassa ihan oma taiteenlajinsa ja niiden laatu ja hinta vaihtelevat. Arvokkainta on mustajalkaisen sian pata negra, joka on yli 8 kuukauden ikäistä. Marjo Metsä- Nuutisen mukaan makkarat ovat nekin käytettyjä tapaksia. Lajeina ovat mm. verimakkarat sekä chorichot, joita on ainakin viittäkymmentä lajia.
Tapaksiksi sopivat myös erilaiset merenelävät, pienet kalat, lipeäkalatyyppinen kapakala, katkaravut, simpukat ja mustekalarenkaat. Lämpiminä tapaksina käytetään mm. erilaisia liha- ja kalapatoja, kananmaksaa, lehmän mahalaukkua, kylkiluita, appelsiinia ja sipuleita, kasvispatoja ja -paistoksia, papuja, sekä erilaisia salaatteja.
Salaatit taas voivat olla tuoresalaatteja tai majoneesipohjaisia ja niissä käytetään sitten erilaisia kastikkeita. Metsä-Nuutisen mukaan hyviä tapaspaikkoja on kuitenkin harvassa, esimerkiksi Fuengirolassa vain muutamia.
Ehkä parhaita ja omaperäisimpiä löytää usein sisämaasta, pienistä kylistä. Niitä kannattaa kokeilla, hän opastaa. Tapakset ovat myös oiva keino tyhjentää jääkaappi. Siinä suhteessa niillä on hieman pyttipannumainenkin funktio.
Ohjeita tapaksen tekoon
Sofian kurssilla tehtiin tapaksia yhä lailla lihasta, kalasta kuin kasviksistakin. Ja kuten aina ruokakurssilla, joutuivat tai pääsivät kurssilaiset lopulta maistamaan aikaansaannoksiaan. Se ei ollut mitään kevyttä seurustelua. Vieläkin on hieman ähky olo.
Espanjalainen munakoisovuoka
- 1 munakoiso
- Suolaa
- 2 rkl oliiviöljyä
- 6 tomaattia
- Oreganoa, suolaa, maustepippuria
- 50 gr juustoraastetta
Leikkaa munakoiso noin puolen sentin viipaleiksi. Ripottele viipaleiden päälle suola ja kuivaa hetken kuluttua ylimääräinen neste pois. Ruskista viipaleet öljyssä. Laita munakoisoviipaleet ja tomaattiviipaleet limittäin voideltuun uunivuokaan. Ripottele kasvisten päälle mausteet ja juustoraaste. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Tortilla espanola
- 4-5 perunaa
- 6 munaa
- 1 dl oliiviöljyä
- 1 iso sipuli
- suolaa
Kuori perunat ja leikkaa ne pieniksi suikaleiksi. Pilko sipuli. Pane paistinpannuun öljy ja kuumenna se. Lisää sipuli ja perunat. Ripottele päälle suolaa ja sekoita silloin tällöin paistamisen aikana. Perunoista ja sipuleista pitää tulla kypsiä, mutta ne eivät, saa ruskistua.
Vatkaa munat toisessa astiassa ja lisää hieman suolaa. Valuta perunoista ja sipuleista liika öljy pois ja sekoita ne varovasti munaseokseen. Kaada seos takaisin pannuun ja paista aluksi varovasti sekoittaen pari minuuttia ja sitten niin, että muodostuu paistopinta. Käännä tortilla lautasen avulla ja paista myös toinen puoli.
Vesa Veikkola/Uusi Fuengirola.fi
UusiFuengirola.fi on Espanjan Aurinkorannikon ainoa suomeksi ilmestyvä lehti. UusiFuengirola.fi:ssä kerrotaan ajankohtaisista asioista, ilmiöistä ja tarjouksista Aurinkorannikon alueella. Lehden päätoimittajana toimii Antti Pekkarinen. Hiekkarannat julkaisee matkailijoita eniten kiinnostavat artikkelit sivustollaan.


(