Costa del Sol sopii rentoon rantalomailuun

Matkakohteet Suosituimmat matkakohteet | Heinäkuu 9, 2010



AurinkorannikkoCosta del Sol eli Aurinkorannikko on 250 kilometrin pituudelta venyttäytyvä alue Espanjan Andalusiassa, Välimeren rannalla Gatanniemen ja Gibraltarinsalmen välissä. Alueen kaupunkeja ovat muun muassa Málaga, Fuengirola, Marbella, Torremolinos, Vélez-Málaga, ja Nerja. Monet alueen kaupungeista ovat muuttuneet suuriksi loma- ja matkailukeskuksiksi ja esimerkiksi Málagaan, Fuengirolaan ja Marbellaan järjestetään Suomestakin runsaasti pakettimatkoja.

Alue on turistien suosiossa lämpimän ilmaston sekä upeiden hiekkarantojensa vuoksi. Costa Del Sol on kuuluisa auringonpaisteen, meren ja vuoristojen lisäksi myös lukuisista harrastusmahdollisuuksistaan. Aurinkorannikon kaupungeissa on tarjolla kaikkea, mitä aktiiviselta lomalta toivoa saattaa: golfia, diskoja, rantoja, safareita, purjehdusta, sukellusta ja hyvää ruokaa. Aurinkorannikolla voi myös hypätä hevosen selkään ja ratsastaa läpi kauniiden maisemien, tai vaihtoehtoisesti nauttia lumisista huipuista Nevadan laskettelukeskuksessa, Välimeren auringon lämmittäessä ilmaa.

Costa del Solille matkustavan kannattaa nauttia matkallaan myös andalusialaisen keittiön herkuista. Alueen tyypillisiä ruokia ovat muun muassa tomaatista, kurkusta ja paprikasta valmistettu kylmä gazpacho-keitto sekä herkulliset meren antimet, salaatit ja korkealaatuinen oliiviöljy. Espanjalainen tapas-kulttuuri on maukas tapa nauttia illasta ystävien seurassa. Andalusiassa kannattaa tutustua myös paikallisiin viineihin. Ravintolatarjonta on runsas ja kattava koko Costa del Solin alueella ja ulkona syöminen on Suomea edullisempaa.

Parasta aikaa matkustaa Costa del Soliin ovat toukokuu ja syyskuu. Alueella vallitsevat keskikesällä paahtavimmat helteet ja suurimmat turistitulvat, joten loppukevät ja alkusyksy ovat monessa suhteessa parasta matkustusaikaa. Espanjalaista elämänmenoa hakevan lomakohteeksi Costa del Sol ei sovi, mutta rentoa aurinkolomaa kaikkine mukavuuksineen halajavalle Aurinkorannikko on unelmien täyttymys.

Costa del Solin nähtävyydet:

Granada

Granada on Espanja viimeinen maurilainen kaupunki, jonka tunnettuja kohteita ovat vanhakaupunki ja Alhambra, 142 000 neliömetrin laajuinen maurien linnoitus ja palatsi.

Antequera

Matka esihistorialliseen Antequeraan on samalla aikamatka 5000 vuotta taaksepäin. 45 kilometrin päässä Málagasta sijaitseva pieni kaupunki näyttää tyypilliseltä Välimeren kylältä kauniine taloineen ja luontoineen, mutta sen erityislaatuisuus piilee kaupungin pronssikaudelle ulottuvassa historiassa. Ihaile vanhaa maurilaista linnaa, goottilaisia kirkkoja ja renessanssin aikaisia suihkulähteitä.

El Torcal

Upea El Torcalin luonnonpuisto sijaitsee lähellä Antequeraa ja on tunnettu yksistä koko Euroopan vaikuttavimmista kalkkikivimuotoutumista. Koko alue on ollut merenpohjaa noin 100 miljoonaa vuotta sitten ja aikojen saatossa kallioperästä on muodostunut mitä veistoksellisimpia pylväikköjä. Luonnonpuisto on hyvä päiväretkikohde autolla liikkuville, sillä tiet aina vuoren laelle saakka ovat kohtuullisen hyväkuntoisia.

Costa del Solin paikallisten vinkit:

Costa del Solin kaupungit ovat pääosin turistien kansoittamia ja ”hyvin varjeltuja salaisuuksia” ei alueelta juurikaan enää löydy. Jos käytössä on auto, kannattaakin suunnata kaupunkien ulkopuolelle etsimään koskemattomampia seutuja. Esimerkiksi Castellar, Jimena de la Frontera ja Vejer de la Frontera ovat kauniita kyliä noin 100 kilometriä Marbellasta itään.

Nerjassa vierailevan kannattaa käydä Cuevas de Nerjan upeissa tippukiviluolissa, jotka kätkevät sisäänsä kivikautisia, jopa 20 000 vuotta vanhoja luolamaalauksia ja työkaluja.


Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita

One Response

  1. Eeva-LiisaRantonen

    Toivottavasti kaikki mitä esite lupaa on todellista.Jos näin on niin jees……..

Kommentoi artikkelia: