Ruskettumisen lisäksi auringonottoa ja auringossa oleskelua harrastetaan, koska se rentouttaa ja saa hyvälle tuulelle. Auringosta saavat apua myös tietyistä ihosairauksista ja ihottumista kärsivät. Auringonvalon ja -säteilyn vaikutukset ulottuvat kuitenkin paljon syvemmälle kuin vain ihon pintakerrokseen.
Paitsi että auringonvalo parantaa tunnetusti mielialaa ja vaikuttaa D-vitamiinin tuotantoon, parantaa se myös aineenvaihduntaa ja hemoglobiinin muodostumista. D-vitamiinin tuotanto, puolestaan vaikuttaa osaltaan ihmisen lihas- ja hormonitoimintaan sekä kalsium- ja fosforitasapainoon.
European Journal of Cancer -lehdessä julkaistussa suomalaisvetoisessa syöpätutkimuksessa on D-vitamiinin todettu suojaavan ihmisen elimistöä myös syöviltä. Joidenkin tutkimuksien mukaan D-vitamiini nostaa myös miehen mieshormonitasoja, joka puolestaan lisää miehen seksuaalista halukkuutta.
Vuonna 2010 valmistuneen ruotsalaistutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että auringonotolla on positiivisia vaikutuksia myös kakkostyypin diabeteksen ehkäisyssä. Tutkimus väittää, että aktiivisesti aurinkoa ottavilla naisilla on jopa 30 prosenttia pienempi riski sairastua 2-tyypin diabetekseen verrattuna niihin henkilöihin, jotka eivät ota aurinkoa. Lääketieteellisen Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism –lehden tutkimuksen mukaan auringonoton hyödyt alkavat jo raskausaikana. Runsaimmin raskausaikana aurinkoa saaneiden äitien lapsilla on havaittu olevan parempi luuntiheys vähemmän aurinkoa saaneiden äitien lapsiin verrattuna.


